perjantai 31. lokakuuta 2014

Hippasilla kameran ja auringon kanssa









Nämä kuvat olen napannut jo parikin viikkoa sitten. Nyt näinä syksyn synkkinä päivinä saa todellakin olla valppaana jos aurinko vähän pilkistää. Välillä jäänyt ruuanlaitto kesken kun rynnättävä kuvaamaan!

Vinkkasin aiemmin täällä meneillään olleesta oviprojektista. Tämä rosoinen aarre löytyi siis mieheni isovanhempien ulkotiluksilta aiemmin syksyllä. Ovi oli niin mieleinen, että saimme ottaa sen mukaamme. Aikomuksena oli tehdä siitä keittiönpöytä ja ovea sommiteltiin hartaasti keittiöön. Harmikseni ovi oli kuitenkin liian iso ja vei tilaa keittiöstä. Vaikkakin meillä on tilava keittiö niin ovipöytä vanhan sohvapenkin kanssa yhdistettynä teki keittiöstä liian tukkoisen.

Ikean Oddvald-pukkijalat olivat hintansa puolesta kokeilemisen arvoiset ja osoittautuivatkin ihan kelpoisiksi jaloiksi ovelle.

Alimmaisen kuvan vaalea talonpoikaispöytä on vanhin ja kauiten matkassamme kulkenut huonekalu, jonka olen aina halunnut sijoittaa näkyville. Tästä tulikin joksikin aikaa pattitilanne kunnes rohkaistuin ja siirsin tämän uskollisen pikkupöydän askarteluhuoneeseeni. 

Tarkoituksena on tilata oven päälle jokin pleksi tai vastaava ja sijoittaa kaksi tuolia rinnakkain. 


Leppoisaa viikonloppua kaikille! :)

maanantai 27. lokakuuta 2014

Yhdestä moneksi


Kauan olen pyöritellyt tätä aihetta mielessäni ja nyt sain aikaiseksi etsiä tarvittavat kuvat arkistoista. Huh, mikä selailu! 
Ompelen satunnaisesti ja kaavojen oltava yksinkertaiset ja nopeasti toteutettavat. Ai miten niin olen hätäinen? ;)
Tämän ihanan kankaan ostin päähän pistona Laihian Ahkera Liisasta jo toissa jouluna. Tapaan käydä siellä joulun välipäivinä ja ostan summan mutikassa kankaita jotka mielyttävät silmää. Nyt tälle vuodelle olen jo tehnyt kangas-suunnitelmaa ja etsinyt kaavoja valmiiksi. Ainakin maksimekko on ommeltava itse! 

Tuota suloista pilvikangasta otin vain puolimetriä mutta siitä on riittänyt moneen ja vieläkin sitä jokunen pala on!
Ensimmäisenä ompelin viime syksynä pojulle nuo housut. Tein 68cm kokoiset mutta housut menivät pitkään avattavien resoreiden vuoksi.
Taisivat mennä vielä kun oli 80cm:n vaatteet käytössä. Ohjeen housuihin löysin Ottobre KidsFashion 1/2012 lehdestä. Kurkkaa tästä; klikklik

Koska housut lähtivät seuraavalle pikkuiselle lainaan niin kesäksi tehtiin sortsit ja kaava löytyi myös Ottobre:ltä. Kaavan löydät tätä kautta.
Joopa joo, kangasta oli edelleen niinpä lopusta tein syksyksi pipon hieman hutiloiden oman kaavan mukaan mutta ihan hyvä tuli.
Ja riitti kankaasta muutamat vauvan tumputkin! ;)

Joulun väliä päiviä siis odotellessa! 
Heh, ei vielä puhuta joulusta ;)



perjantai 24. lokakuuta 2014

Herkkusuiden lautapeli

Perjantai vihdoin! 
Tässä kiva DIY-lahja ja ohjelmanumero lastensynttäreille. 
Jokainen karkkihiiri tykkää tästä pelistä, koska joka kerta voittaa! :P

Kuvassa tarvittava välineistö
Sekoittamalla valkoista perusväreihin saadaan kivoja pastellin sävyjä

Kieli keskellä suuta; töpsötys meneillään

Ei se ole niin tarkkaa!

Kultainen ja kimalteleva viisari oli yhden askartelijan toive 

Karkkionnenpyörä. Oli pojat jännää, pysähtyykö tikkarin kohdalle!

Tämänhän voi toteuttaa ihan millä herkuilla tahansa irtokarkeilla, pähkinöillä, hedelmänpaloilla ym. Pikkuväen kanssa helpointa oli paperikarkkien kanssa. Muuten olisi namut livahtaneet parempiin suihin ennen pelin aloitusta. Sain namutätinä antaa sitten viisarin osoittaman herkun onnelliselle namusuulle erillisestä pussista.

Herkullista perjantaita! :)

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Käsityöläisten ovikranssi



Aurinkoinen tervehdys!

Mukava siirtyä kevyempiin aiheisiin. Edellisen postauksen aiheet ja sen tuomat muistot miltei vei ajoitain unen yöllä.

Tässä kaikille suloisia kuvia syysaskarteluista! Sisko bongasi ohjeen Pohjalaisesta, ja tottahan se piti molempain toteuttaa. Kuvassa vasemmalla Isosiskon ja hänen lastensa avustuksella tehty ovikranssi ja oikealla sitten meidän kranssi. 


Kranssipohjan päälle on kieputettu metreittäin ketjusilmukkaa

Lankarullat kerittiin jämälangoista foliopallojen päälle

:) Tervetuloa Meille! :)


Tuntuu, että aurinko ei ole pitkään aikaan sulostuttanut päivää näin ihanasti. Joten ulkoilma kutsuu. Lähdetään hakemaan kerholainen kotiin!

Aurinkoa sinunkin päivääsi!

P.s. Maaninen kutoja aloittaa koko ajan jotain uutta, vaikka edellisetkin vähän vielä kesken 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Vain siksi, että olen minä

Kuva: L.Pussinen

"Vain siksi, että olen minä" - haaste on Vaasan alueen bloggareiden yhteinen tempaus kiusaamista vastaan. Tänään 21.10. alueen blogeista löydät erilaisia tarinoita tästä tärkeästä aiheesta - sinua lukijani pyydän jakamaan ainakin yhden osallistuvan blogin haastetekstin. Puhutaan kiusaamisesta, välitetään ja puututaan yhdessä!

KlikKlik tästä, niin pääset lukemaan lisää blogeja jotka mukana haasteessa!





Taas aamu. Taas lähdettävä kouluun. Taas ne odottaa mua siellä portilla. Tai koulun eteisessä. 

Voi ei, järkyttävä kraateri leuassa. Voi ei, ja otsassa useampi. Voi ei, lempipaita on pesussa!

Miksi oon ainoo jolla on finnejä? Miksi oon ainoo tyttö jolla on akne? Miksi oon ainoo tyttö joka on "saanut" pienet rinnat?

Pakko mennä kouluun vaikka ne odotaa siellä. Pakko mennä kouluun vaikka onkin naama täynnä finnejä. Pakko mennä kouluun vaikka rintavarustus ei tyydytäkään.

Sydän hakkaa rinnassa ja koulun porttien lähestyessä tekisi mieli kääntyäkin kotiin takaisin. Mennä kotiin ja hautautua peiton alle. Itkeä. Herätä vasta kun maailma hyväksyisi rupisetkin.

Huh, niitä ei näy portilla. Äkkiä tennarit veke jalasta. Ja naulakkoa kohti..."Moi!!! Kiva nähdä, katoiks eilen South Parkin?, Oliks meillä bilsaa eka? "








Tämä oli pintaraapaisu koulupäivästäni kasiluokkalaisena. Onnekseni minulla on aina ollut ystäviä, niitä joiden joukkoon olen kelvannut rupisena ja pieni rintaisenakin. Kiusatuksi joutuminen ei tarkoita aina kaikkien kohdalla sitä, että koko luokka ja koulu hylkää sinut ja pitää sinua hylkiönä. 
Joskus riittää kun koulussa on vain SE Yksi. Se yksi jonka sanat lyövät sinut maahan kerta toisensa jälkeen. Se yksi, jonka vuoksi keräilet itsetuntosipalasia koulun käytävän lattialta. Onneksi ystäväni keräsivät niitä kanssani. Kiitos teille! <3 



Kuva: T.Pussinen



" ...niin kauheasti pelkään mörön mörinää
kun hämärässä olen ihan ilman ystävää.
Siis lohdutathan minua, jos olet kiltti peikko,
on pimeää ja olen pieni tuittuinen ja heikko."

Tove Jansson

























torstai 16. lokakuuta 2014

Bloggaajailta Punnitse&Säästä-putiikissa

Tuliaiset

Hauskat avaruuspastat perheen pienille ovat tehty speltistä :D


Hei,

viime tiistaina kourallinen vaasalaisia bloggareita kokoontui Punnitse&Säästä-putiikissa. Sain olla yksi mukana olleista :) 
Meitä vastassa oli liikkeenomistaja Tiina, joka aloitti illan tarjoamalla meille "Taistelija"-tervetuliasmaljan. Shotti sisälsi mm. hunajaa ja nokkosta eikä ollenkaan ollut hassumpaa!
 Saimme kuulla liikkeen historiasta ja Tiina availi meille Punnitse&Säästä sanojen merkitystä liikkeen ideologian kannalta. Kehitys on enenevässä määrin suuntautumassa yhä ekologisempaan suuntaan. 

Ne joille, tämä "pähkinäkauppa" on ihan uusi tuttavuus kerron sen verran, että liikkeessä on siis kattava määrä mm. erilaisia maustettuja tai maustamattomia, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, myslejä, jauhoja, sokeria, mausteita, kahveja ja teetä. Ideana on, että saat ostaa juurikin sen määrän mitä itse haluat ja tarvitset. Tiina totesikin allergikkojen etenkin suosivan liikkeen valikoimaa.

Eloisa illan emäntämme

Saimme maistaa Pakuuri-teetä ja shotit. Buustaavat vastuskykyä todella hyvin!

Flunnsa-kauden selättäjäksi suositeltiin Pakuuri-teetä. Tämä oli itselleni ihan uusi juttu. Itse en lukeudu teen juojiin mutta parempi vastuskyky lapsiperheessä on aina tervetullut. Tätä saikin tarjota yli yksivuotiaille. Voi olla, että tätä haetaan meille arkikäyttöön jos oikein tiuhaan neniä täällä kuivaillaan!

Illan päätteeksi saimme tutustua vielä liikkeen valikoimaan ja tehdä ostoksia.










Eilen illalla testasimme näitä suolaisia herkkuja punaviinin kera :)
Suosittelen! 
Chli-riisi snacksit, välimeren cashew pähkinät ja chili-hunajapaahdetut


Kannattaa käydä kurkkaamassa Punnitse&Säästä:ssä!

Vinkki! Joulukin jo kolkuttelee ja jos kovin tykkää itse tehdä lahjoja ja pähkinät ja muut herkut voipi hakea tuolta ja pakata nättiin purkkiin ;)



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Muumien inspiroimana

Kuva lainattu netistä googlen kuvahaulla

Moikka!


Aika monen pikku-ihmisen suosikki taitaa olla Muumit. Tai sitten vanhemmat ovat Muumi-faneja ja luonnostaan jatkavat jälkikasvulleen muumeilua ;) meillä taitaa olla vähän kumpaakin!
Ja myös lapsesta kiinni. Meillä neiti osasi jo puolitoistavuotiaana Muumi-hahmot nimeltä ja jammasi alkutunnarin mukana. Poju vasta aloittelee jammailua.

Ensimmäisen koko pitkän Muumi elokuvan; Muumipeikko ja pyrstötähti, kävin katsomassa ollessani ala-aste iässä. Silloin kotikaupungissani oli vielä toimiva elokuvateatteri. Tämä elokuva oli piirretty hyvin samoilla viivoilla kuin itse sarjakin. 
Osasin odottaa jonkin sortin Muumi-elokuvaa tälle vuodelle kun juhlitaan Tove Janssonin 100-vuotispäivää. Olisin ollut jonkin verran pettynyt jos uusi elokuva olisi ollut vain jatko-osa eikä sitä olisi päivitetty lainkaan 2000-luvulle.

Toisin kävi :) Elokuva oli koko perheelle suunnattu. Siinä oli paljon hauskoja vuorosanoja, joiden merkitys aukeaa vain aikuisille mutta sopivat hyvin tarinaan. Yllätyin jonkin verran alkoholin esiintymisestä lastenelokuvassa mutta juopuu ne Disneyn- hahmotkin yhtälailla ja eikä sitä silloin pienenä osannut moiseen kiinnittää huomiota.
Elokuvan väritys ja tyyli miellytti silmääni aivan valtavasti. Sarjan kirkkaat perusvärit oli korvattu murretuilla pehmeillä sävyillä. Ja ykstyiskohtia riitti paljon. Juurikin samaa tyyliä mitä Toven omissa piirroksissa.




Muumeista kun meillä niin pidetään niin ajattelin tehdä kummallekin lapselle oman taulun. Pojulle oli selvää, että haluan piirtää Muumipeikon, jonka Muumimamma peittelee. Kuvassa on juuri sitä oikeanhenkistä äidinrakkautta mielestäni. Kuva on siis piirretty mallista sarjan alkumusiikinkuvituksesta.
Työlle halusin ehdottomasti Pikku Myyn ja Muumimaman halaamassa. Jokunen tovi meni, että sain mieleeni jakson missä he halaavat. Onneksi se löytyi! Se on vielä työn alla niin kuin on tuo pojunkin oma.



Ja suosittelen kaikille Muumi-faneille uusinta elokuvaa Muumit Rivieralla :) :)

Nyt takaisin sunnuntain viettoon :)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Silkkaa värikylpyä



Huomenta kaikille!
Tässä aamun pikanäpsyt omalta pihalta. 
Nuo syksynvärit  <3 

P.s. Olen kevätihminen ja hihkun hankien sulaessa. Taitaa olla ensimmäinen syksy kun osaan nauttia siitä mitä syksyinen luonto tarjoaa. Siis väreissä.

Mukavaa syyspäivää kaikille!
Nyt taaperoa etsimään...miten se ehtii joka puolelle! :D













sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Täydellinen - Projektia pukkaa









Upea löytö! Eikös!?

Tästä lisää kunhan saadaan valmiiksi!

Leppoisaa sunnuntaita! :)




perjantai 3. lokakuuta 2014

Munaton ja Maidoton



Maistuu pienille. Jollakin on posket pullollaan.

Sämpylävaras ;)

Useimmat taaperopallerot pääsevät nauttimaan kaikista pöydän antimista saavutettuaan ensimmäisen ikävuoden. Meillä pikku-ukko saa vielä odotella jonkin aikaa tätä autuutta maito-ja kananmuna-allergian vuoksi.
Ruokien valmistus ilman maitotuotteita oli yllättävän helppoa opetalla. Maitotuotteiden kuten maidon ja kerman tilalle löytyy nykyään ihan hyvin vaihtoehtoja. Meillä keittiössä on erityisesti tykästytty OATLY:n tuotteisiin. Kannattaa kurkata linkin kautta valikoimaa. Miellyttävät myös kovasti ulkoisen asunsa puolesta :)

Leivonta sen sijaan on osoittautunut hieman haasteellisemmaksi. Maidon kun voi korvata suht vaivattomasti niin kananmunan kanssa ei olekaan niin helppoa. Mutta onneksi meillä on GOOGLE!!! :D

No tässä kuitenkin erittäin maukkaiden sämpylöiden resepti sekä vohveliresepti myös. Kumpikin resepti siis maidoton ja munaton. 
Sämpylät kävivät kaupan todella hyvin eivätkä vohvelitkaan jääneet kakkoseksi normaaleille vohveleille.


Sämpylät 

5dl kauramaitoa
50gr hiivaa tai kuivahiivaa pussin ohjeen mukaisesti
2 tl suolaa
1 rkl siirappia tai kunnon loraus
0,5dl rypsiöljyä
n.7-8 dl sämpyläjauhoja 
2 dl vehnäleseitä


Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola,öljy ja siirappi ja alusta taikinaksi sämpyläjauhoseoksella. Löysähköstä taikinasta saat kuohkeimmat sämpylät. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi peitettynä lämpimässä paikassa. Leivo kohonnut taikina tangoiksi ja ota siitä palasia uunipellille joko sellaisenaan tai pyöritellen. Anna sämpylöiden kohota hyvin peitettynä. 
Ripottele seesaminsiemeniä sämpylöiden pinnalle ennen paistoa. Paista sämpylöitä 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min.
Vohvelit
4,5dl kauramaitoa
n.4dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
pieni loraus öljyä

Sekoita kaikki ainekset kulholla ja vispaa voimakkaasti. Anna taikinan turvota 10-15m minuuttia. 

Se olisikin taas perjantai ja Vain elämää :) :')

Viikonloppuja siis kaikille! :)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...